Viimeinen virallinen fysioterapiakäynti akillesjännesaagassa

12 viikkoa akillesjänteen katkeamisesta - missä mennään ja mihin jatketaan?

Tänään siis oltiin siinä tilanteessa, että 12 days of Christmasin sijaan (joka toki olisikin jo myöhässä, koska jouluun on enää neljä yötä tai siis viisi kai virallisesti), saattoi aamulla hyräillä 12 weeks of Achillesia. Ja sen kunniaksi siis oli ohjelmassa viimeinen virallinen fysioterapiakäynti HUSin piikkiin. Siispä jälleen kerran aamukahvin jälkeen taksiin ja tällä kertaa kohti Laakson kuntoutusyksikköä.

Imoittautumisen jälkeen minut ohjeistettiin odottamaan vuoroani selkäydinvammapoliklinikalle. Jännitystä lieventääkseni ehdin jo kaverille viestitellä, etten ollut tähän asti tiennytkään, että akillesjänne on osa selkäydintä. Mutta fysioterapeutti oli oikein mukava ja osaava - kuten ihan kaikki tähän asti kohtaamani hoitoalan ammattilaiset. Tiedän hokevani tätä, mutta vaikka julkisesta terveydenhuollosta saa yleensä kuulla aina vain sitä negatiivista palautetta, omat kokemukseni ovat aivan sieltä toisesta ääripäästä. Koko tämä pahuksen lysti tulee kustantamaan minulle noin 100 € ja sillä summalla olen saanut aivan käsittämättömän hyvää ja ystävällistä hoitoa. Nytkin, vaikka virallisesti uusia käyntejä kunnalliselle ei ole enää tulossa, sain fysioterapeutilta ohjeen, että hoitosuhde ei katkea tähän, vaan mitä tahansa kysyttävää mieleeni tuleekaan, voin aina soittaa tai laittaa viestiä, ja he kyllä neuvovat.

Etukäteisjoululahjoja

Mutta itse käynnin sisältöön. Fysioterapeutin tuomion mukaan kävelyni näyttää kuntoutumisen ajankohta huomioiden jo erittäin hyvältä, vaikka itse tunnenkin itseni Ontuvaksi Erikssoniksi. Mutta, kuten itsekin olen järkeillyt, yhdistelmä jäykkää akillesjännettä, heikompaa lihasvoimaa ja vajavaista tasapainoaistia nyt ei vain mahdollista valentinkonosmaista etenemistä ihan vielä. Pääsin kokeilemaan kahdella jalalla seisten varpaillenousua ja onnistuihan se, vaikka toki todella paljon enemmän vielä tein töitä vasemmalla jalalla kuin oikealla. Mutta saan nyt siis alkaa treenata noita pohkeita seisten ja pikku hiljaa sitten enemmän ja enemmän alkaa viedä painoa vammajalalle, kunnes lopulta voin tehdä sillä yhden jalan varpaillenousuja. Lisäksi sain nyt ihan virallisen luvan treenata pohjetta istuen kahvakuulan kanssa. Fysioterapeutti kyllä totetsi, että aloita jollain kevyellä kuulalla - että älä nyt ihan kymppiä heti painoksi ota. En sitten kehdannut sanoa, että itse asiassa juuri eilen tein kympin kahvakuulalla kyseistä liikettä. Kumpparijumppaan sain vielä vihreän kuminauhan, että tulee siihenkin kunnollisemmin vastusta.

Tasapainoaistia aletaan nyt haastaa seisomalla pehmeällä alustalla ja siirtämällä katsetta puolelta toiselle seistessä. Ja parin viikon kuluttua saan alkaa venytellä akillesta, jolloin kävelykin alkaa pikku hiljaa helpottaa ja vähitellen saan siirtyä kulkemaan myös portaat alaspäin normaalilla tyylillä. Lisäksi fysioterapeutti testasi vielä akilleksen ehjyyden/toimivuuden ja kertoi, että Thompsonin testissä (siis siinä pohkeen puristelussa) sekä terve että vammajalka liikkuivat yhtä paljon, mikä oli todella hyvä ja kertoi paitsi jänteen yhtenäisyydestä, myös siitä, että se ei ollut liian löysä.

Niin, ne joululahjat: 1) saan alkaa polkea kuntopyörää kevyellä vastuksella, 2) saan alkaa ajaa autoa lyhyitä matkoja ja 3) saan alkaa hiihtää helmikuussa - perinteisellä, tasaisella, rauhallisesti. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Autolla-ajolupa helpottaa elämää ihan todella paljon, kun pääsen salille ja ehkä jopa sinne uimahalliin asti nyt ihan omin avuin nopeasti. Ja jouluna pääsen käymään vanhempien ja veljen perheen luona ja roudaamaan lahjat ja ruoat itse. Ja vaikka yleensä olen ollut sitä mieltä, että kuntopyörällä ajaminen on tappavan tylsää, nyt odotan ihan todella innolla sitä, että pääsen polkemaan. Ja kaikkein tärkein uutinen on se, että jos vain Etelä-Suomen kelit ovat yhteistyökykyiset, pääsen tälläkin hiihtokaudella vielä ladulle, vaikka tosissaan hiihtämään en pääsekään.

Aikataulua jatkoon

Jatkon osalta sain kehut suunnitelmastani hoitaa kuntoutus tämänhetkisen salin Fysioterapeutti/PT:n tuella, joten huomenna pitää sopia Nooran kanssa sitten millä aikataululla tapaamme kevään aikana ja kuinka monta kertaa. Kehonpainolla tehtäviä kyykkyjä ja askelkyykkyjä saan alkaa tehdä noin 3-4 viikon kuluttua, mutta painoa kyykkyihin saan alkaa ottaa vasta noin 6 kk kuluttua vammasta. Suorin jaloin maastavetoja ja lantion nostoja saan jatkaa kevyillä painoilla pikku hiljaa vastusta kasvattaen, samoin noita muita jalkaliikkeitä. Hölkkää saan aloitella samoihin aikoihin kuin hiihtoa - juoksumatto kuulemma olisi hyvä vaihtoehto alkuun ja aloittaa saan heti, kun pystyn nousemaan varpaille yhdellä jalalla kymmenisen kertaa. Ja kevyitä kahden jalan hyppyjä voin alkaa ottaa ohjelmaan noin 5 kk vammasta ja siitä sitten progresiivisesti lisätä intensiteettiä. Koripallon pariin kevyen harjoittelun muodossa saan palata noin 7 kk vammasta, jos kaikki on mennyt hyvin. Ja ihan oikeasti sitten pelaamaankin, sekä crossfitin ja polkujuoksun pariin 9-12 kk päästä vammasta - riippuen siitä, miten hyvin voimat ovat palanneet.

Tsemppiä kaikille kohtalontovereille kuntoutukseen - kyllä se valo sieltä tunnelin päästä alkaa jossain vaiheessa häämöttää, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisi. Ja hyvää joulua, vaikka vähän jalkapuolenakin. Ensi vuodesta ei voi tulla kuin parempi.

P.s. Tein ensimmäisen, hyvin varovaisen ja hyvin vasenjalkapainotteisen 12 toiston setin varpaillenousuja seisten. Hetki sen jälkeen lähdin kävelylle. Voi olla mielikuvitusta, voi olla plaseboa, voi olla sattumaa, mutta ihan kuin jalka olisi noiden varpaillenousujen jälkeen jotenkin paremmin tajunnut, mitä sen kuuluu tehdä. Kävely tuntui selvästi helpommalta ja sujuvammalta kuin aamulla fysioterapiaan mennessä/tullessa.