Pienin askelin

Mutta oikeaan suuntaan

Siinäpä se oikeastaan tiivistyy. Tämänhetkinen tilanne. Mitään isoa ja mullistavaa muutosta ei ole jalan tilanteessa tapahtunut, mutta jokainen kävelylenkki tuntuu vievän kävelytaitoa hieman eteenpäin. 

Vauhti paranee vähitellen. Nyt se on jo niin "ripeä", että kädet ihan melkein luonnostaan alkavat heilahdella rytmissä. 75-vuotias äitinikään ei enää joudu yhteislenkillä ihan hirveästi hidastelemaan, ettei karkaisi jo alkumetreillä korttelin päähän. Ontuminenkin tuntuu vähentyneen ainakin jonkin verran. Toisinaan, loivaa alamäkeä kävellessä onnistun etenemään jo lähestulkoon ontumatta, mutta loivatkin ylämäet, vähän haastavampi kohta tai jalan väsyminen palauttavat ontumisen sitten taas äkkiä. Uskoisin ontumisen johtuvan edelleen kaikkien seikkojen yhdistelmästä: jäykkä akillesjänne, heikompi tasapainoaisti vammajalalla ja vammajalan lihasvoiman puute sekä oma uskallus astua rennommin ja pitemmälle. Koska lihasvoima ja etenkin tasapaino ovat kuitenkin parantuneet selvästi, uskoisin suurimpien tekijöiden olevan tuo akilleksen jäykkyys ja korvien väli.

Lenkkien pituus on viime päivinä ollut noin 2-3 km ja niitä olen tehnyt arkisin kerran päivässä ja vapaapäivinä sitten kahdesti. Säät eivät suoranaisesti ole suosineet, jos eivät estäneetkään kävelyn opettelua. Pakkaskeli ja minimaalinen lumen määrä on taannut sen, ettei tarvitse pelätä liukastumisia ja yllättäviä epätasaisuuksia. Mutta toisaalta hidas liikkuminen ja kova pakkanen sekä viimeviikkoiset tuuliolosuhteet tarkoittivat sitä, että toppautumisella ja reittivalinoilla oli todella suuri merkitys hengissä ja paleltumatta selviytymiselle. Mieluummin tätä harjoittelua tekisi kesäkelillä, mutta ei pidä valittaa nytkään. Kauniita ja aurinkoisia pakkaspäiviäkään ei vuoteen liikaa mahdu, joten ihan kiva näilläkin keleillä on ulkoilla.

Tasapainoaistini on todellakin parantunut huomattavasti. Nyt pystyn hampaita pestessäni seisomaan jo koko kaksiminuuttisen yhdellä jalalla - sähköhammasharja on tässä tapauksessa myös erinomainen timeri puolen minuutin väliaikoineen. Edelleen vähän huojututtaa, mutta ei enää niin pahasti. Kumpparijumpassa mennään keltaisen ja punaisen kuminauhan yhdistelmällä ja 30 toistolla 4-5 kertaa päivässä. Istuen varpaille nousuissa käytän nyt 6 tai 7,5 kg painoa ja yritän yläasennossa vielä aina painaa käsillä jalkaa alas ja samalla keskittyneesti vastustaa pohkeella. Lisäksi annoin periksi ja luovuin alkuperäisestä ajatuksestani odotella terveen jalan pohkeen treeniä siihen asti, että saan alkaa tuota vammajalkaakin kunnollisemmin treenata. Sitä tahtia kun tuo vasemman jalan pohjekin kutistui, että kävi selväksi, ettei se nyt ainakaan kuntoutustreenejä edistä, jos ei silläkään jaksa kunnolla ponnistaa. Eli nyt teen samalla kuin treenaan vammajalkaa, myös yhden jalan pohkeillenousuja suoralla jalalla ja polvi koukussa seisten eri rytmeillä 40 toiston setin terveelle jalalle.

Akillesjännettä ja pohjetta hieron myös aina treenin yhteydessä ja tukisukkien nimeen vannon edelleen. Lisäksi nyt pakkasten kunniaksi minulla on jatkuvasti käytössä villasäärystimet, sillä jo ensimmäisillä kävelyillä ortoosin poiston jälkeen huomasin, että katkennut akilles ei todellakaan tykkää yhtään kylmästä. Villasäärystimien löytämisessä olikin sitten omat haasteensa. Parit löysin lopulta Partioaitan valikoimista. Ja täysin säärystinhaasteista tietämättä paras kaverini ihan oma-aloitteisesti oli hankkinut minulle synttärilahjaksi käsin tehdyt, täysvillaiset säärystimet. Voi olla, että tästä eteenpäin olen syksystä kevääseen aina säärystimet jalassa ulkona. Tällä hetkellä myös sisällä. Yöt nukun villasukat jalassa, sillä edelleenkin, etenkin iltaisin tuo vammajalka tahtoo olla kylmempi kuin terve jalka. Tosin tuokin oire on aivan viimepäivinä alkanut helpottaa ja etenkin aktiivisempien päivien jälkeen illallakaan jaloissa ei ole välttämättä ollut havaittavaa lämpötilaeroa. Eli selvästi jalan verenkierto ja hermotuskin alkavat normalisoitua, kun sitä rasittaa enemmän.

Uimaan en ole vieläkään saanut itseäni innostettua. Taitaapa käydä niin, että se saa nyt odotella sitä aikaa, että pääsen itse autolla hallille ajamaan. Salilla käynnit sen sijaan jatkuvat ja nyt teen ohjelmaa, joka on jaettu ala- ja yläkropalle. Jalkaliikkeisiin sain laitteilla vähän jo lisää painoa ja toistomäärät pudotettua viiteentoista. Lisäksi olen nauttinut siitä, että saan tehdä minipainoilla suorin jaloin maastavetoa ja lantion nostoja vapailla painoilla. Samoin yläkroppatreenistä nautin, kun voin nyt tehdä useampia liikkeitä ja sarjoja ja käyttää jo vähän normaalimpia painoja, vaikka edelleenkin painot on pakko ottaa sen verran kevyiksi, etten vahingossakaan viimeisilläkään toistoilla ala ajattelemattani ponnistaa lisäapuja jaloilta. Keskivartaloliikkeet teen sitten molempien treenien perään. Näillä mennään nyt ainakin 20.12. asti, ja sitten katsotaan, mihin kaikkeen uuteen ehkä saan luvan tuon fysioterapiakäynnin jälkeen.