Matkalla ortoosi jalassa

Työmatka Englantiin jalka paketissa

Tällä viikolla ohjelmassa oli tosiaan työmatka Englantiin. Lähdin matkaan keskiviikkona iltapäivällä klo 16 lennolla ja palasin perjantaina yöllä yhdentoista maissa laskeutuneella lennolla. Matkaan siis lähdin viimeisen ortoosiviikon loppupuolella, mikä oman järkeilyni mukaan oli kuitenkin se paras ajankohta matkustaa akillesjänteen kuntoutuksen alkuaikoina. Kepit otin matkaan, vaikken niitä ole enää pitkään aikaan kotimaassa käyttänyt, sillä tiesin, että matkalla on ohjelmassa tutustumiskierroksia jalan, joiden aikana minun on edes jotakuinkin kyettävä siirtymään tervejalkaisten joukkojen mukana paikasta toiseen.

Lentokentällä ja lennolla liikuntarajoitteisena

Lensin Finnairilla ja voin todeta, että heillä ainakin tuo avustuspalvelu pelasi ihan kiitettävän hyvin. Helsinki-Vantaalla oman ongelmansa toi se, että kakkosterminaaliin ei remontin takia päässyt suoraan, vaan taksi joutui jättämään minut ykkösterminaaliin, josta könkkäsin ortoosin, keppien ja matkatavaroitteni kanssa kakkosterminaaliin, miten parhaiten taisin. Vasta jälkikäteen opin, että kakkosterminaalista olisi löytynyt avustuksen kutsupiste, johon olisin voinut tilata sisäpuhelimella avustajan. Minä sen sijaan vain seurasin Finskin sovelluksen ohjetta ilmoittautua check in tai package drop -tiskillä. 

Rullatuoliin päästyäni homma hoitui sujuvasti - ensin pääsin ohituskaistaa turvatarkastusjonojen ohi, sitten ”golfkärryllä” ei-EU -lentojen porteille ja lopulta ensimmäisenä koneeseen. Lennon aikana jalka pärjäsi ihan hyvin, vaikka olin ennen matkaa miettinyt, aiheuttaisiko paineenvaihtelu ongelmia. Laskeutumisen jälkeen Heathrown päässä minua odotti rullatuoli ja avustaja koneen ovella ja minut rullailtiin taas sujuvasti passintarkastuksen kautta ulos, jossa esimies ja kollega odottelivat. Siitä siirryttiin lyhyt matka esimiehen autolle ja lähdettiin huristelemaan kohti lopullista määränpäätä parin tunnin verran. Edessä oli vielä illallinen koko koulutustilaisuuteen osallistuvien porukan kanssa ja sänkyyn pääsin lopulta noin yhdeltätoista paikallista aikaa eli yhdeltä Suomen aikaan - täysin ryytyneenä.

Koulutusta ja muuta ohjelmaa jalka paketissa

Koulutusohjelmasta selvisin hengissä, vaikka kepeillä kinkkaamista tuli ihan kiitettävä määrä päivässä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että ohjelma oli niin tiivis, etten käytännössä ehtinyt tehdä kuntoutustreeniä jalalle koko reissun aikana kuin viisi kertaa. Ke illalla, to aamulla, päivällä ja illalla ja pe aamulla. Kun tähän vielä yhdisti lennon ja pitkän automatkan sekä sen, että kaikki liikkuminen tapahtui joko kepeillä askelta keventäen, jotta olisin nopeampi, tai sitten autokyydillä, jotta en hidastaisi muita pitemmillä siirtymillä, ja kaikki muu aika oli istumista, ei ehkä ole ihme, että jalka otti nokkiinsa. 

Eli nilkka, joka vielä keskiviikkoaamuna oli näyttänyt jo lähes normaalilta, oli reissun aikana aivan järjettömän turvonnut ja jäykkä. Yhtä pahalta se oli viimeksi näyttänyt ehkä ensimmäisen ortoosiviikon lopulla.

Kotimatka ja jälkiseuraamukset

Kotimatka sujui käänteisessä järjestyksessä. Ensin Heathrowlle kaksi tuntia autolla - tällä kertaa saksalaisten kollegoiden onneksi loistavassa seurassa - sitten rullatuolilla läpi turvatarkastusten, avustettavien aulaan portin aukeamista odottamaan puoleksitoista tunniksi, sitten portille, ekana koneeseen, koneesta rullatuoliin ja rullatuolilla ohi kaikkien jonojen lopulta taksiin ja taksilla kotiin. Sujuvaa ja nopeaa, mutta samalla myös lähes kahdeksan tuntia istumista melkeinpä putkeen.

Lopputuloksen koko suorituksesta voi nähdä alla olevista kuvista. Ensimmäinen elefanttijalka on pe illalta, toisessa kuvassa näkyy ero siinä, miltä jalka näytti ennen matkaa maanantaiaamuna ja miltä sitten matkan  jälkeen lauantaiaamuna ja kolmannessa tilanne tältä sunnuntaiaamulta. Eli melkoinen takapakki tuohon jalan tilaan on tullut turvotuksen osalta. Saas nähdä, mitä mieltä ortopedi on huomenna, jos tuo nilkka on yhtä edustava vielä ortoosin poiston yhteydessä.

Suosittelisinko muille matkailua ortoosiaikana? Enpä suoranaisesti tällä kokemuksella. En ainakaan, jos lähdet matkaan niin, ettet pysty itse mitenkään vaikuttamaan aikatauluihisi. Homma saattaa toimia, jos voi pitää taukoja halutessaan, tehdä harjoitteita haluttaessaan, liikkua sitä tahtia ja sillä tyylillä kuin haluaa, on määränpäässä pitemmän aikaa… mutta tällä nyt kokeilulla tyylillä en kyllä suosittele hommaa kellekään. Mutta tulipahan kokeiltua - älkää muut tehkö perässä.

Viides viikko takana

Kompuroinnin jälkeinen aika ja miten akillesjänteen kuntoutuminen on edennyt

Maanantaisten kauhunhetkien jälkeen kaikki on onneksi mennyt positiivisissa merkeissä eteenpäin. Akillesjänne ei siis kärsinyt pysyviä vaurioita ja kipukin oli helpottanut tiistaiaamuun mennessä. Tiistain liikuin vielä keppien avulla, mutta keskiviikkona päätin taas luopua niistä. Pääasiallinen syy päätökseen ole se, että keskiviikkoaamuna olin menossa salille ensimmäiselle PT-ohjaukselle. En halunnut säätää sauvojen kanssa sen paremmin bussissa kuin salillakaan, joten päätin vain sisulla selvitä ilman niitä ontuen. 

Yllättävän hyvin kävely sujui, vaikka olikin todella paljon haasteellisempaa kuin edeltävän vaiheen lopussa, jolloin askeleen oli saanut ”rullaamaan” keinupohjan avulla. Nyt askel tuntui töksähtävän aina siinä kohtaa, kun jalka oli pystysuorassa, joten eteneminen oli melko klenkkaavaa. Eteenpäin kuitenkin pääsin, vaikka hyvin hitaasti.

Salillakin hommat sujuivat hyvin. Saatiin katsottua painot kohdilleen (eli todella pieniksi) alakroppaliikkeisiin ja sitten vähän kunnollisemmiksi yläkropalle. Mutta ajatuksena lähinnä nyt tehdä kevyehköä lihaskestävyystreeniä, ettei ihan kaikki lihakset katoa toipilasaikana.

Oikeastaan viikonlopulle asti kävely tuntui aina välillä paitsi haastavalta, vähän ikävältä myös akilleksessa. Tuntui, että jänne joutuisi välillä venymään enemmän kuin se haluaisi, ja ensimmäistä kertaa koko aikana oli välillä havaittavissa myös pientä kipua. Nilkka myös turposi iltaa kohti aina rasituksen mukaan. Mutta mustelma haalistui koko ajan ja aina aamuksi turvotus oli laskenut ja nilkka näytti koko ajan paremmalta.

Lauantaina kävin tekemässä ensimmäisen kunnon salitreenin yksikseni ja olihan se mahtavaa ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon tehdä kropallaan jotain rasittavampaa kuin 3 km/h vauhdilla ontuminen. Tuon salikeikan (johon siis liittyy kiinteästi noin 1,6 km kävely bussipysäkeille/pysäkeiltä) jälkeen nilkka myös tuntui äkkiä vertyneen huomattavasti parempaan kuntoon. Jo lauantaina kävely sujui selvästi alkuviikkoa jouhevammin ja vähemmällä ontumisella. Nilkkakaan ei illalla ollut niin pahasti turvoksissa. Ja sunnuntaiaamuna se oli jo omasta mielestäni todella hyvän näköinen. Ja tämän sunnuntaiaamun parin kilometrin kävelylenkki meni välillä jo kohtalaisen sujuvahkosti, eikä akillesjänne missään kohtaa lenkkiä tuntunut kiristävän tai kipuilevan.

Oikeaan suuntaan siis ollaan menossa. Fysioterapeutin antamia nilkan heilutteluharjoituksia teen säntillisesti ja tuntuu, että jalan liikelaajuus ja etenkin liikehallinta paranee koko ajan. Eli jotkut lihakset alkanevat vähitellen heräillä.

Ensi viikko mennään vielä näillä säädöillä ja sitten saakin taas sunnuntaina jännittää, mitä tapahtuu, kun ortoosin liikkuvuus vapautetaan koko liikeradalle. Mutta siihen asti yritän nauttia siitä, että nyt pystyn taas liikkumaan kohtalaisen sujuvasti.

P.s. Taisin luvata jossain välissä päivittää, miten Softcaren hajunpoistaja toimii ortoosin hajuhaittojen minimoinnissa. Tuo ortoosin pehmuste kun alkaa haista aika nopeasti, kun sen pesu ei käytännössä onnistu yhdistelmällä "et saa liikkua tai nukkua ilman orotoosia", mutta "ortoosin pehmustetta ei saa rumpukuivata". Ainakaan itseltäni yksin asuvana kun ei onnistu niin pitkä immobilteetti kuin mitä pesuun ja kuivumiseen tarvitaan. Nyt olen pariin kertaan käyttänyt tuota hajunpoistajaa ja se on toiminut ihan hyvin, joskaan ei täydellisesti. Ongelma tuossakin on se, että optimaaliseen tulokseen vaadittaisiin kunnon kostutus ja rauhassa kuivuminen. Mutta koska aika ei siihen riitä, olen nyt kostuttanut tuon pehmusteen ja antanut aineen sitten vaikuttaa noin tunnin, minkä jälkeen olen puhaltanut pehmusteen hiustenkuivaimella kuivaksi. Haju vähenee tälläkin tavalla lähes olemattomiin ja lämmin pehmuste tuntuu jalassa hetken aikaa oikein mukavalta. Voin siis suositella.

Kompurointia ja kauhunhetkiä keppilenkillä

Säikähdys - nytkö se akillesjänne katkesi uudestaan?

Sunnuntain ortoosin säätämisen jälkeen kävelykykyni oli siis palannut alkeistasolle ja olin joutunut harmikseni kaivamaan kyynärsauvat takaisin nurkasta. Maanantain aikana yritin keppien kanssa työpäivän lomassa kävellä sisällä niin paljon kuin mahdollista, sillä edellisen kokemuksen perusteella se on se ainoa keino edistyä tässä hommassa. Lounas- ja kahvitaukojen ympyrän käppäilyn jäljiltä jalka alkoikin tuntua koko ajan paremmalta, joten työpäivän jälkeen lähdin keppien kanssa iltakävelylle äitini seurassa.

Kävely sujui, jalka vertyi ja aloin jo uskoa, että viimeistään keskiviikkona kävelen taas ongelmitta ilman kyynärsauvoja. Ei olisi pitänyt alkaa haaveilla, vaan olisi pitänyt keskittyä siihen, mitä tekee.

Lenkin lopulla, kun iloisesti selitin äidilleni uuden työpuhelimeni ihmeellisiä seikkailuita Suomen Postin salaisilla reiteillä, tapahtui onnettomuus. Joko alitajuisesti varoin laittamasta sauvaa jalkakäytävän reunan ulkopuolelle nurmikolle tai sitten en vain ihan puhtaasti keskittynyt olennaiseen. Niin tai näin, lopputulos oli se, että toin sauvat eteen liian kapealle, jolloin terve jalkani eteen astuessaan osui kyynärsauvan jääpiikin pidikkeeseen (syyllinen merkittynä kuvassa). Tämän seurauksena horjahdin eteenpäin - koko painolla vammajalan päälle. Kipu oli infernaalinen. Ensimmäistä kertaa koko tänä aikana ihan oikeasti sattui. Ja olin aivan varma, että nyt se akillesjänne repesi uudestaan. Ihan sama, vaikka fysioterapeutti kuinka oli vakuuttanut, että ortoosi jalassa en voi akillestani hajottaa.

Hetken siinä itseäni kasailin ja totesin, ettei ensihätään ainakaan auta kuin vain kinkkailla kotiin ja sitten tarkistaa vauriot. Onneksi olin jo lenkin loppupuolella, joten kepeillä hypeltävää matkaa ei ollut paljon. Jo siinä hypellessä kipu alkoi hieman helpottaa ja pari todella kevennettyä askeltakin uskalsin kokeilla. Sattui, mutta ei enää ihan määrättömästi.

Kotona kaivoin välittömästi jääpussin pakkasesta ja pidin sitä jalassa noin puoli tuntia. Sen jälkeen ei auttanut kuin uskaltaa katsoa, miltä tilanne näytti. Helpotuksen huokaus pääsi, kun näin ja tunsin, ettei jänteessä ainakaan mitään isoa koloa ollut - se ei siis ollut mennyt uudestaan poikki. Siispä päätin nukkua yön yli ja tarkistaa tilanteen aamulla - jos turvotus, kipu tai mustelmat olisivat lisääntyneet edelliseen aamuun verrattuna, soittaisin sairaalaan ja kysyisin, miten toimia.

Aamulla herätessä jalkaan ei sattunut ja visuaalinen tarkastelu toi tulokseksi sen, että turvotusta ja mustelmaa ei ollut ainakaan enempää kuin vuorokautta aiemmin (kuvissa vasemmalla kompuroinnin jälkeinen aamu, oikealla sitä edeltävä aamu). Keppien kanssa ensimmäiset askeleet ottaessani totesin helpotuksekseni myös, ettei jalka astuessakaan tuntunut ainakaan huonommalta kuin edellisenä aamuna. Fyssari oli siis ilmeisesti ollut oikeassa - ortoosin kanssa jalka ei kovin helposti ainakaan hajoa uudestaan. Uskoisin, että onnea oli matkassa myös siinä, että akillesjänteeni oli jo ehtinyt noin puolentoista vuorokauden ajan venyä uuteen pituuteensa ja olin ”kävellyt sen lämpimäksi” sen sijaan, että olisin kompuroinut heti sunnuntaiaamuna kylmiltään.

Mutta kyllä tämä taas opetti olemaan vielä ihan todella paljon huolellisempi. Minkä lisäksi päätin, että noita jääpiikillisiä sauvoja en enää käytä edes ulkona, ainakaan ennen kuin kelit ovat sellaiset, että piikkejä todella tarvitsen. Nuo pahuksen pidikkeet kun ovat olleet osasyyllisiä kaikkiin kolmeen läheltäpititilateeseen, jotka minulla on tänä aikana ollut. Ensimmäisellä kerralla pidike tarttui porrasaskelmaan, kun olin kipsin kanssa tulossa portaita alas toisena päivänä vamman jälkeen, jolloin jouduin ottamaan tukea kipsijalalla. Toisen kerran pidike jäi oven peilin alariman päälle, kun tulin vessasta - sillä kertaa selvisin terveellä jalalla hypellen. Ja nyt sitten tämä ”ei kahta kolmannetta” pahin kompurointi. Pääsyyllinen toki kaikkeen on ollut oma huolimattomuus, mutta muistakaapa sen lisäksi, että oikeasti keskitytte koko ajan, varoa myös etenkin noita jääpiikkien pidikkeitä.