Viisi kuukautta akillesjänteen katkeamisesta - missä nyt mennään

Huomenna tulee täyteen tasan viisi kuukautta siitä, kun koristreenien viimeisessä pelissä, pari minuuttia ennen loppuvihellystä kuului pamahdus ja hetken aikaa luulin jonkun potkaisseen minua pohkeeseen. Vain sekunnin murto-osassa kuitenkin tajusin, että ei minua kukaan potkaissut, vaan nyt katkesi akillesjänne ja edessä on pitkä tie takaisin kentille. Onneksi en tuolloin vielä tiennyt, kuinka pitkä ja haastava tie oikeasti tulee olemaan, sillä olisin saattanut vaipua epätoivon alhoon. Vaikka tie on ollut pitkä ja vaikka varmasti melkein toinen moinen vähintään on edessä, että oikeasti pääsen kentille palaamaan, on tämä aika toisaalta mennyt myös siinä mielessä "helposti", että kuntoutuksessa on ollut aina selkeät vaiheet ja etapit, joita kohti pyrkiä:

1. Kunhan tästä kipsistä pääsee ja saan ortoosin, niin sitten...
2. Kunhan kepeistä pääsen eroon, niin sitten...
3. Kunhan ortoosiin saa lisää liikkuvuutta, niin sitten...
4. Kunhan ortoosista pääsen eroon, niin sitten...
5. Kunhan saan alkaa polkea kuntopyörää, niin sitten...
6. Kunhan saan alkaa polkea vastuksella, niin sitten...
7. Kunhan saan lisää vastusta treeniin, niin sitten...
8. Kunhan saan alkaa varovasti kyykätä, niin sitten...
9. Kunhan saan hiihtää, niin sitten...
10. Ja nyt viimeisimpinä etappina, kunhan saan ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet, niin sitten...

Tänään siis oli edessä se päivä, kun fysioterapeuttitapaamisella sain paitsi kokeilla ensimmäisiä, varovaisia kahden jalan hyppyjä, pääsin myös ottamaan ensimmäiset hölkkäaskeleet juoksumatolla. Vauhti oli päätähuimaava 6,5 km/h ja hölkkäaika 4x45 sekuntia, joiden välillä sitten kävelin 75 sekuntia. Vielä puoli vuotta sitten olisin väittänyt, että 6,5 km/h on niin hidas vauhti, ettei sitä edes pysty hölkkäämään (tuo oli siis normaali kävelyvauhtini ennen loukkaantumista), mutta nyt se tuntui, kiitos vain, oikein sopivalta aloitusvauhdilta. Onneksi ennen tuota hölkkäkokeilua olin jo Nooran pakottamana tehnyt kahden jalan hyppyjä ja kevyitä laskeutumisharjoituksia hypyistä, joten olin saanut korvieni välistä sen pahimman "nyt se katkeaa varmasti uudestaan" -pelon vaimennettua edes hieman. Siispä sisätossut pois jalasta ja sukkasillaan matolle kokeilemaan mitä tapahtuu, kun vauhtia lisää siihen pisteeseen, että on pakko ottaa ne ensimmäiset hölkkäaskeleet.

Ensimmäisen kokeilun tein vielä niin, että pidin hölkätessä käsillä kiinni maton kahvoista, mutta kolme seuraavaa mentiin sitten ihan oikeasti hölkäten. Homma sujui yllättävän hyvin. Paljon paremmin kuin olin uskonut. Vaikka siis vauhti oli hidas ja oikean jalan askeleesta toki huomasi, ettei pohje jaksa vielä jarruttaa askelta, vaan se tulee aika vahvasti koko jalkaterällä alas. Mutta kyllä minä ihan oikeasti tasaista tahtia ja ontumatta hölkkäsin. On se vain hieno tunne.

Pohkeen lisäksi kaikkien muidenkin lihasten kanssa on vielä paljon työtä tehtävänä, vaikka edistystäkin on tapahtunut. Etenkin jarruttava liike melkeinpä mihin tahansa suuntaan on vielä haaste. Ja kun siirryttiin testaamaan tasapainoa laittian sijasta bosupallolle, kävi myös selväksi, että nilkan lihastenkin kanssa on vielä tehtävä paljon töitä. 

Hiihtämässä olen käynyt nyt yhteensä seitsemän kertaa, keskimäärin sellaisen 9 km kerrallaan. Hiihtokin sujuu koko ajan paremmin ja oikealla jalalla alkaa tulla jo jonkinasteista eteenpäin vievää potkuakin. Minkä lisäksi edelleen olen sitä mieltä, että tuo hiihdossa tuleva jalan liike on tehnyt todella hyvää koko jalan lihaksiston, toimivuuden ja liikkuvuuden paranemiselle. Liikkuvuus etenkin on parantuntu nyt parissa viikossa hypäyksen omaisesti, vaikkei vieläkään ole aivan sama kuin terveessä jalassa sen paremmin ojennus- kuin koukistussuuntaankaan.

Fysioterapiatapaamisen päätteeksi Noora aukoi vielä muutamia trigger-pisteitä tuosta jalasta, mikä tuntui myös helpottavan liikkuvuutta rajoittavaa kiristyksen tunnetta, ja lupasi ottaa homman uusiksi parin vikon päästä. Muuten jatkan treenejä nyt jotakuinkin samoilla ohjeilla eteenpäin eli teen yhden jalan voimaliikkeitä ja harjoittelen tasapainoa sekä jatkan nousujohteisesti salitreeniä. Lisänä tuli sitten lupa tehdä noita hölkkätreenejä maksimissaan pari kertaa viikossa tuo 4x45 sek ja samoin noita varovaisia hyppyjä ja laskeutumisia sitten muun treenin ohessa. Valoa alkaa siis näkyä paitsi taivaalla kevättä kohti mentäessä, myös siellä kuntoutumistunnelin päässä. Nyt on taas huomattavasti vahvempi usko siihen, että ensi kaudella olen taas koriskentällä taitojani verestämässä.

Kuntouttavaa hiihtoa ja lisää fysioterapiaa

Vihdoinkin laduilla

Valtteri ja kumppaninsa toivat onneksi tänne eteläänkin sellaisen lumikerroksen, ettei tarvinnut miettiä, pääseekö pellolle hiihtämään vai ei, kun 4,5 kuukauden kriittinen piste akillesjänteen paranemisprosessissa tuli saavutettua. Nyt olen käynyt ladulla kahdesti. Ensimmäinen hiihtely tapahtui tiistaina (pari päivää alle 4,5 kuukautta akillesjänteen katkeamisesta) ja toinen sitten tasan 4,5 kuukauden aikapisteen kohdalla torstaina. Ensimmäinen yritys oli melkoisen haastavaa, koska jalka ei yhtään tiennyt, mitä tehdä, enkä myöskään yhtään vielä uskaltanut sillä ponnistaa. Lisäksi alkumatkasta ladut olivat kuluneet ja vähän jäiset. Mutta kun onnistuin bongaamaan juuri latukoneen ajaman koiraladun pätkän, joka vielä onneksi oli tyhjillään varsinaisista käyttäjistään, alkoi hiihdon riemukin löytyä ihan eri tavalla. Toisella kerralla eteneminen alkoi jo muistuttaa ihan oikeaa hiihtoa, vaikka vielä aika vasenjalkapainotteisesti eteninkin, kun en edelleenkään uskaltanut kunnolla ponnistaa oikealla jalalla. Mutta ohitinpahan yhden vanhemman rouvan (kahdesti) ja kaksi vanhempaa herraakin. Ei niin, että tässäkään mitenkään kilpailtaisi ;). Hiihdän tällä hetkellä skinisuksillani niin, että side on säädetty keliin nähden vähän liian eteen (eli pitoa on enemmän kuin luistoa), sillä kaikkein eniten itseäni jännittää se, miten akillesjänne reagoi, jos suksi lipsahtaa ponnistusvaiheessa. Mutta kaiken kaikkiaan sanoisin kahden kerran kokemuksen perusteella, että maastohiihto toimii erinomaisesti akillesjännevamman kuntouttamiseen. Siinä tulee treenattua voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta samalla kertaa - ja pääkoppakin kiittää. 

Fysioterapiatreenin edistyminen

Kolme viikko sitten sain siis Nooralta ensimmäisen setin erilaisia harjoitteita, joilla oli tarkoitus kehittää paitsi pohjelihaksen voimaa, myös palautella muita jalkalihaksia vamma-aikaa edeltävään kuosiinta ja hakea tasapaino ja liikkuvuus kohdilleen. Liikkeet olivat alkuun ihan todella haastavia, koska jalasta edelleen puuttuu niin voimaa, liikkuvuutta kuin sitä tasapainoa. Mutta kolmessa viikossa ehti onneksi tapahtua kaikkien osalta jo todella paljon kehitystä. Yhden jalan maastavetojen harjoittelu oli pakko aloittaa ilman painoa, mutta nyt pystyn tekemään liikkeen puhtaalla liikeradalla vammajalallakin jo 6 kg painolla. Samoin porrasnousuissa ja yhden jalan kyykyissä jalan voiman puute ja nilkan jäykkyys aiheutti sen, että alaspäin tullessa aina romahdin loppumatkan. Nyt pystyn jo hyvin jarruttelemaan itseni portaalta koko matkan alas ja tuolille yhden jalan kyykkyäkin tehdessä melkein jo koko matkan. Rauhallisesti kahdella jalalla kyykkäämällä pystyn tekemään kyykkyä ilman painoa jo jopa vähän alle 90 asteen kulmaan, vaikken syväkyykkyyn vielä pääsekään. 

Niin ja ne pohjenousut - tällä viikolla aloittelin varovasti jo pohjenousuja yhdellä jalalla niin, että kevennän tuolin avulla tuota nousua tarvittavan määrän. Siitä se pikkuhiljaa lähtee sekin etenemään, vaikka täydellä liikeradalla tuo on vielä mahdottomuus, jos en kevennä todella paljon. Sen takia olenkin aina välillä tehnyt sitten pumppauksia siellä yläasennossa, jotta saisin sitä loppumatkankin lihasvoimaa kehitettyä noihin pohjenousuihin.

Fysioterapiatapaaminen numero kaksi - tuomioita ja uutta treeniä

Tänä aamuna oli sitten toinen tapaaminen Nooran kanssa. Kävimme ensin läpi tuon liikkeiden kehityksen ja sain nyt sitten virallisestikin noille pohkeille uudet treenisetit, joissa lähdetään siis tekemään yhden jalan nousuja laskeutumisten lisäksi. Myös porrasnousuja tuunattiin niin, että mukaan tuli vähän ponnistustakin ja lisäksi sain uutena liikkeenä yhden jalan lantionnostot niin, että nostava jalka on penkillä - tuntui muuten melkoisesti tuolla takapatteristossa.

Lisäksi sitten tsekattiin jalan liikkuvuutta ja lihastasapainoa sekä jalan omistajan tasapainoa koripalloilijoille käytettävällä "ympyrätestillä", josta viime postauksessakin puhuin. Kolme kierrosta per jalka ja sitten aina tulevilla kerroilla tarkistetaan, miten kehitys on mennyt. 

Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, Noora pääsi kuvaamaan kävelyäni juoksumatolla. Ammattilaisen silmä huomasi saman kuin itsekin, kun aloin keskittyä askellukseeni; astun vammajalalla todella ulkosyrjäpainotteisesti, eikä isovarvas/sisäreuna päkiästä oikein halua ottaa osaa kävelyyn. Tästä pitäisi ymmärrettävästikin yrittää nyt eroon ja sainkin pari harjoitetta, joilla noita jalkapöydän lihaksia voisi täsmätreenata, että saataisiin askel rullaamaan normaalisti.

Nilkka/jänne kiristää edelleen ja Noora lupasi vähän selvitellä, voisiko tuohon auttaa esimerkiksi kinesioteippaus. Muuten siltä osin jatkan nytkin tekemiäni treenejä ja venytyksiä ja katsotaan, miten homma etenee. Jäykkyys vaivaa siis lähinnä vain, jos polvi on koukussa ja jalalle tulee painoa. Silloin tuntuu, että nilkka vetää ihan jumiin, mikä esim. noissa kyykkyliikkeissä aiheuttaa sitten sen, että en saa polvea tarpeeksi eteen ja alan kaatua taaksepäin ala-asennossa. 

Kaiken kaikkiaan siis kaikki hyvin ja aikataulussa edetään. Hiihtosäät toivottavasti jatkuvat, niin pääsisi tässä ainakin muutamat seuraavat viikot liikkumaan välillä vähän reippaamminkin ja samalla kuntouttamaan jalkaansa.