Kun akillesjänne katkeaa

Akillesjänne poikki - mitä on edessä?

Katkaisin akillesjänteeni ahniinkovin perinteisesti syyskuun lopulla. Keski-ikäinen kun innostuu palloilemaan - tässä tapauksessa koripalloilemaan - unohtaen, ettei enää ole parikymppinen tai edes kolmikymppinen, ei ehkä kannata ihan kauheasti hämmästyä, jos treenien viime minuuteilla, pelin tuoksinassa kuuluu pamaus ja hetken aikaa ehtii miettiä, kuka hitto minua potkaisi pohkeeseen. No ei kukaan, mutta juuri siltä se tuntuu ja kuulostaa, miltä kaikki kertovatkin, kun akillesjänne pamahtaa poikki. Ja kyllä, sen tietää myös siinä vaiheessa tasan tarkkaan ja varmuudella itse, miten huonosti on käynyt. 

Itse pääsin hoitoon todella nopeasti. Kaveri heitti treeneistä Malmin sairaalan päivystykseen. Päivystyksessä en ehtinyt kuin ottaa vuoronumeron ja istahtaa alas, vammautunut ketara kaverin tuomalla tuolilla leväten, kun ilmoittautumiskopista luokseni tuli hoitaja, joka kysyi, onko minulla seuraava vuoronumero. Ei ollut, mutta ei se kuulemma mitään "tule vain heti perässä, niin saadaan sinut ilmoitettua ja homma eteenpäin". Ilmeisesti paketointi oli riittävän vakuuttava kertomaan, että nyt on oikeasti paikat rikki. Ilmoittautumisen jälkeen sain kepit ja siirryin odotusaulaan vain päästäkseni alle vartin kuluttua - ensimmäisenä odottajana - lääkärin pakeille. Pisin aika taisi mennä siihen, että saatiin ensiapupaketointi purettua. Sen jälkeen diagnoosi oli nopea ja selvä: akillesjänne poikki, mene suorinta tietä Töölöön käymättä lähtöruudun kautta.

Töölössäkin pääsin hoitoon noin vartin päästä siitä, kun ovista sisään hyppelin, ja tutkimuksen ja keskustelujen jälkeen, joissa käytiin läpi harrastamani lajit ja millä tasolla niitä teen (juu, en ole ammattilainen, enkä edes ykkösdivaritasoa), päädyin ortopedin suosituksesta valitsemaan konservatiivisen hoitomuodon leikkauksen sijaan. Kipsaukseen sentään jouduin odottamaan vähän yli puoli tuntia, mutta kokonaisuudessaan olin hoidettuna kotona noin 3,5 tuntia akillesjänteen katkeamisen jälkeen, kohdattuani pelkästään ystävällisiä ja asiantuntevia hoitohenkilökunnan jäseniä. Ihan sama mitä mieltä muut ovat kunnallisesta hoidostamme, minulla ei ole siitä tähän ikään mennessä kuin positiivista sanottavaa. Hyvää, nopeaa (kun on oikea hätä) ja edullista.

Valintana akillenjänteen konservatiivinen hoito

Omalla kohdallani valitsin siis Töölön tapaturma-aseman ortopedin suosituksesta konservatiivisen hoidon - ja aloin tietysti saada kaikilta akillesjänteen ”erityisasiantuntijoilta” kommenttia, miten "ehdottomasti olisi pitänyt leikata" ja "mee nyt heti yksityiselle ja vaadi leikkaamaan". Joten epävarmojen hetkien tueksi on ehkä hyvä, jos joku edes netin ihmeellisessä maailmassa on päätynyt samaan ratkaisuun kuin sinäkin. Fakta on kuitenkin, että Töölössä on Suomen paras osaaminen ortopedisista traumoista. Ja fakta on myös, että kaksi tuttavaani he ovat hoitaneet takaisin urheilun pariin akillesjänteen katkettua ilman ongelmia. Ja fakta se on sekin, että nykyisellä Töölössä ja monessa muussakin paikassa käytettävällä varhaisen mobilisaation menetelmällä akillesjänteen repeämän hoitotulos on yhtä hyvä ja kestävä kuin leikkauksella, jos et oikeasti ole maailman tai vähintään Suomen huipulla (nimenomaan ponnistusvoimaan perustuvassa) lajissasi. 

Luottakaa siis siihen ammattilaiseen, joka oikeasti kyllä leikkaisi sen jalan, jos olisi mitään syytä epäillä, että konservatiivinen hoito ei toimisi. Itselleni epävarmuuden tunteeseen auttoi kovin paitsi tiedon hakeminen, myös se, että kipsinvaihdossa kohtasin noin ikäiseni kohtalontoverin, joka oli katkaissut oman akillesjänteensä futsalia pelatessa ja, samoin kuin minä, tullut siihen tulokseen, että omalle tasolleen lajin pariin palaa kyllä myös konservatiivisella hoidolla.

Eli siitä siis lähdettiin liikkeelle, että kaksi viikkoa jalka on kipsissä jalkaterä ojennuksessa, ja sen jälkeen, mikäli paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin, siirrytään kuudeksi viikoksi ortoosihoitoon. Siispä ei kun kotiin kepeillä hyppimistä harjoittelemaan. Mitään varsinaista opastusta en kepeillä kulkemiseen saanut, kun kipsimestari katsoi etenemistäni ja totesi, että "hyvä, sulle ei tarvitse alkaa tota sauvoilla kulkemista näköjään opettaa". Jotain iloa siis ilmeisesti siitä, että on urheillut paljon ja monipuolisesti - ainakin pärjää paremmin vamman sattuessa. Pakko kyllä itsekin todeta, että yllätyin ensikertalaisena siitä, miten helppoa kepeillä oli tasaisella kulkea, kunhan muisti ottaa tuen lapojen välistä. Portaat sitten olikin asia erikseen, kun kotiin asti pääsin, mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa...

Ja koska tämänhetkisen kokemukseni mukaan akillesjänteen katkeamisen jälkeen ihmisellä on aikaa vaikka muille jakaa, moni varmasti kaivaa päätelaitteen esille ja alkaa googlettaa tietoa ja kokemuksia. Koska akillesjänneblogeja ei kuitenkaan ihan tuhottoman paljon vielä löydy, ajattelin ajankuluksi siis itsekin koota kokemuksia ja hyviksi havaitsemiani vinkkejä samaan jamaan itsensä teloneiden tueksi. Hyviä itse löytämiäni muiden blogeja ovat muuten mm: 

https://akillespoikkijakuntoon.blogspot.com/

https://www.jarisarja.fi/category/akillesjanne/

http://akillesvamma.blogspot.com/

Kahdessa ensimmäisessä konservatiivisella hoidolla on päästy urheilukuntoon odotettavissa olevassa ajassa. Kolmannessa meni sitten kaikki pieleen, mikä voi mennä, mutta hyviä vinkkejä siitäkin saa.