Vacoped-ortoosi - onnea ja autuutta vai epätoivon kyyneleitä?
Viime maanantaina, kaksi viikkoa ja yksi päivä akillesjänteen katkeamisen jälkeen, oli vuorossa kipsin vaihto Vacoped-ortoosiin. Olin odottanut päivää, jos en nyt ihan kuin kuuta nousevaa, kuitenkin innokkaana ja toiveikkaana. Saisin alkaa varata painoa jalalle, pääsisin suihkuun ilman muovipussivirityksiä ja saisin hautuneen jalkaparkanikin pestyä. Siispä taksiin ja suunta jälleen kohti Töölön sairaalaa - tällä kertaa kirurgiselle osastolle.
Kolmen vartin odottelun jälkeen pääsin kipsin poistoon. Ystävällinen hoitaja harjoittelijan avustamana poisti kipsin ja ehti vähän jopa kostealla pyyhkiä jalkaani puhtaaksi ennen kuin ortopedi pelmahti paikalle, tutki jalkani ja totesi, että hyvältä näyttää akillesjänne, jatketaan hoitoa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siispä Vacoped-ortoosia sovittamaan ja käyttöä opettelemaan. Sain itse kokeilla jo Vacopedin säätämistä tulevaa varten ja tarkkojen ohjeiden ja aikataulujen antamisen jälkeen hoitaja saatteli minut fysioterapeutin pakeille. Tällä lyhyellä matkalla jo varasin vähän painoa jalalleni ja totesin, ettei se nyt vielä ainakaan onnea ja autuutta ollut.
Fysioterapeutin ohjeet akillesjänteen kuntoutukseen ortoosihoidon aikana
Fyssarilta sain jumppaohjeet akillesjänteelleni tuleville viikoille - kaksi ensimmäistä viikkoa nilkan koukistuksia viidesti päivässä, kahdella seuraavalla saa aloittaa jo nilkan pyörittelyä, ja sitten viikoilla 7 ja 8 saan jo alkaa potkia kumpparia ja tehdä istuviltaan varpailleen nousuja, jotta pohje vahvistuu, sekä alkaa harjoitella kahdella jalalla ilman ortoosia seisomista - huraa! Mutta ilman ortoosia ei saa kuulemma liikkua minnekään tuona aikana, eikä edes nukkua, ettei vahingossakaan hajoita akillesjännettä uudestaan. Keskustelimme myös fyssarin kanssa jatkosta ja siitä, minkä lajien pariin olisin paluusta haaveilemassa. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että ihan niitä maailman akillesjänneystävällisimpiä lajeja en ole osannut valita, kun lista kuului: koripallo, CrossFit ja polkujuoksu. Fyssarin mukaan realistinen tavoite kyseisten lajien kohdalla on 9-12 kk vammasta. Tämän jälkeen minulle varattiin jo paitsi ortoosin poiston yhteyteen uusi fyssarikäynti, myös joulukuulle käynti Laakson sairaalan kuntoutusyksikköön, jotta se virallinen kuntoutus lajivaatimukset huomioiden saadaan käyntiin. Loppukaneettina fyssari totesi, että sauvat saat sitten heittää nurkkaan ihan heti kun siltä tuntuu - mitä nopeammin jalkaa alkaa rasittaa ohjeiden rajoissa, sitä parempi paranemisennuste akillesjänteellä.
Ensiaskeleet ortoosin kanssa
Siinä sairaalan käytävää ontuessa ja taksista kotiovelle könkätessä ei kuitenkaan todellakaan tuntunut siltä, että kepit ihan kohtapuoliin mihinkään lentäisivät. Sen verran hankalaa tuo kulku oli, kun ortoosijalka oli noin 6-7 cm tervettä jalkaa pitempi ja koko ajan pelotti, että Vacopedista huolimatta onnistuisin vahinkoa aiheuttamaan juuri paranemaan ruvenneelle akillekselleni. Etenkin, kun ortoosi oli heti säädetty jo liikkumaan 15 astetta. Lisäksi se painoi aivan jumalattomasti lasikuitukipsiin verrattuna ja oli myös valtavan kokoinen. Portaiden nousu ja etenkin laskeutuminen saivat lähes epätoivon partaalle, kun keinupohja tuntui epävakaalta ja olin varma, että kellahdan kumoon joko taaksepäin tai eteenpäin aivan kohta, jos en heti. Kun vielä ensimmäisenä yönä heräsin siihen, että ortoosi painoi jalkapöytää niin paljon, että kipu oli lähes sietämätön, oli lähellä, ettei edellisten viikkojen toiveiden täyttämä odotus olisi vaihtunut epätoivon kyyneliin. Siinä aamuyön tunteina ei auttanut muu kuin löystyttää ortoosi niin löysälle kuin uskalsin ja lopulta poistaa myös vakuumi, jotta pystyin loppuyön nukkumaan kivuitta.
Ja miten yhteiselo sitten alkoi sujua
Onneksi jo seuraavana aamuna posti toi ovelle toiset edellisellä viikolla tilaamistani paksupohjaisista tennareissa. Ja kun sanoin, että ne kannattaa tilata, niin todellakin tarkoitin sitä. Siitä nimittäin alkoi se onni ja autuus vähitellen löytyä - sen lisäksi, että seuraavina öinä jo heti nukkumaan mennessä löystytin ortoosin ja poistin vakuumin siihen luottaen, etten ikinä tule olemaan niin unenpöpperössä, etteikö tuo monen kilon painoinen jättimono muistuttaisi minua siitä, että se pitää kiristää ennen liikkeelle lähtöä.
Paksupohjaisilla kengillä, kun molemmat jalat ovat lähes saman mittaiset, kävely alkoi sujua todella nopeasti, ja aluksi akillesjänteessä tuntunut pieni kiristys kävellessä alkoi myös helpottaa. Seuraavina päivinä tein jo pieniä kävelylenkkejä ihan kohtuullista tahtia sauvojen kanssa, ja mitä pitemmälle viikko eteni, sitä vähemmän tukea otin sauvoista. Akilleksessa ei ollut tuntemuksia, mutta pohkeen yläosa ei tykännyt, jos siihen tuli vähänkään liikaa venytystä, joten vähän askeltaessa piti varoa, etenkin jos oli lievääkin "ylämäkeä". Ja ortoosilla könkätessä sitä ylämäkeä muuten löytyy sellaisista kohdista, joissa ei tervejalkaisena ole koskaan huomannut mitään mäkeä olevankaan.
Pari päivää ensimmäisten tossujen saapumisesta saapuivat myös toiset tossut, minkä jälkeen minulla oli erikseen ulkokenkä ja sisäkenkä, joten pohjien pesu ja kivien puhdistuskin muuttui tarpeettomaksi. Kun vielä Vacopediin olin saanut mukaan suojapussin ulkoiluun ja kyynärsauvoista oli jo sisä- ja ulkopari, muuttui ulkoilukin jo niin vaivattomaksi kuin se ortoosilla, ”spice girls -tossulla” ja kyynärsauvoilla nyt voi olla.
Kävely alkoi sujua päivä päivältä paremmin ja tuen tarve väheni sitä tahtia, että perjantai-iltana uskalsin jo kokeilla muutaman ”askeleen” ottamista ilman keppejä. Onnistui, vaikka eihän ne mitään oikeita askeleita olleet. Lauantaina kävelin jo kotona varovasti töpöttäen ilman keppejä muutaman kymmenen metriä ja sunnuntaista alkaen olen liikkunut kotona jo kokonaan ilman keppejä portaita lukuunottamatta, joissa kepit tosin ovat enemmän henkisenä tukena kuin oikeasti enää auttamassa. Ulkoillessa kepit ovat edelleen matkassa ja tulevat varmasti vielä hetken pysymäänkin - sen verran epätasaisia ovat nämä lähireitit täällä.
Vinkkeinä alkuhetkiin elämässä ortoosin/Vacopedin kanssa:
1. Hanki oikeasti ne paksupohjaiset kengät. Kävely sujuu paremmin, minkä lisäksi selkäsi ja lonkkasi tulevat kiitämään sinua siitä, ettet kulje kuutta viikkoa aivan täysin vinossa.
2. Kävele niin paljon kuin kipu antaa myöten ja varaa painoa niin paljon kuin pystyt ja uskallat. Mitä enemmän liikut, sitä nopeammin varmuus löytyy ja sitä helpommaksi elämä muuttuu. Sen tunteen, kun voi ensimmäistä kertaa akillenjänteen katkeamisen jälkeen itse omin käsin kantaa täyden kahvikupin keittimen vierestä ihan minne haluaa, haluaa kokea mahdollisimman aikaisiin - usko pois, minä tiedän.
3. Liikkuminen on itselläni myös auttanut jo toisesta kipsiviikosta alkaen vaivanneeseen ongelmaan eli vammajalan varpaiden kylmenemiseen ja jalkaterän puuttumiseen. Vaikka kävely aiheuttaa ehkä hieman turvotusta nilkkaan, se myös tuntuu herättävän verenkierron niin, että tuo pari viikkoa ”tarpeettomana” mukana roikkunut raajakin saa oman osansa.
4. Uskalla löystyttää sitä ortoosia yöksi reilusti, jos et ole todella levoton nukkuja, eikä sinulla ole unissakävelytaipumusta.
5. Vaihda sukkia usein - se ortoosi alkaa haista. Ja koska ilman sitä ei saa liikkua, on mahdollisuus pehmusteen pesuun lähinnä teoreettinen, etenkin kuin pehmustetta ei saa rumpukuivata. Villasukka tai viljapohjasukka on oman kokemukseni mukaan paras. Lisäksi olen tilannut Softcaren hajunpoistajaa, jota joku netissä tähän käyttötarkoitukseen suositteli. Raportoin tuotteen tehosta sen saatuani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti