Valoa kuntoutumistunnelin päässä ja kevättaivaalla

Viisi ja puoli kuukautta akillesjänteen katkeamisesta

Taas on pari viikkoa vierähtänyt, mikä tarkoittaa sitä, että tänä aamuna oli taas treffit fysioterapeuttini Nooran kanssa. Mitä tässä kahden viikon aikana sitten on kerinnyt tapahtua jalan kuntoutumisen osalta:

1. 
   Olen käynyt hiihtämässä useamman kerran viikossa - nyt hiihtokertoja on yhteensä jo 17 ja kilometrejäkin päälle 155. Mikä on noin 155 km enemmän kuin olisin uskonut hiihtäväni tänä talvena, jos joku olisi asiaa minulta syyskuun 27. päivä kysynyt. Ja noin 100 km enemmän kuin uskalsin edes haaveilla siinä vaiheessa, kun joulun alla fysioterapeutti lupasi, että jos kaikki menee hyvin, helmikuussa pääsen kyllä laduille.
2. Olen salikäyntien yhteydessä (jotka ovat nyt hiihtoinnon myötä vähentyneet kahteen viikossa) saanut hölkätä hitaasti juoksumatoola. Olen juossut nyt 4x1 minuutin pätkiä  (koska aina pitää tehdä mukamas vähän ekstraa), mikä tuntuu auttaneen huomattavasti jalan kuntoutumiseen. Edelleen oikean jalan heikkouden huomaa hölkätessä, mutta jokaisen juoksukerran jälkeen jalka tuntuu seuraavina päivinä toimivammalta kuin ennen.
3. Olen jatkanut pohjelihasjumppaa sekä varpaillellenousuja tehden että kevyesti hyppien. Vaikka en huomaa välttämättä yhdellä jalalla varpaillenousussa hirveää edistystä liikettä tehdessäni (liikerata on edelleen todella vajaa), kehitystä on tapahtunut, sillä päkiöillä kävely sujuu nykyään jo lähestulkoon normaalisti, eikä jalka "petä" askeleella enää yhtään niin pahasti. Lisäksi pystyn oleilemaan kyykyssä varpaillani jo ihan kohtuullisia aikoja - temppu, joka pari viikkoa sitten oli vielä lähes mahdoton, kun vammajalan pohkeeseen alkoi sattua välittömästi.
4. Erilaiset hyppytreenit ovat myös edistyneet. Saan ponnistettua jo paljon rennommin ja paremmin tasajalkaa ylös, eteen, taakse ja sivulle ja vuoroaskelhyppelyt onnistuvat myös jo nopeammalla rytmillä kuin aluksi. 
5. Kuntouttavat yhden jalan liikkeet ovat myös edistyneet, minkä huomaa paitsi tasapainon pitämisen helpottumisena, myös liikeratojen laajentumisena. Yhden jalan suorin jaloin maastavetoja teen nyt 10 kg kahvakuulalla.
6. Bosukyykkyjä pystyn tekemään jo lähes syväkyykkyyn asti ja tavallisia kahden jalan kyykkyjä kehonpainolla jo alle 90 asteen kulmaan. Lisäksi teen nyt askelkyykkyjä molemmille jaloille.
7. Venyvyys ja liikkuvuus on edelleen ongelma. Eli jalka jumittaa edelleen todella pahasti, jos akillesjänne joutuu venymään niin, että polvi on koukussa ja jalalla on painoa, vaikka jalka suorana venyttely menee oikein mukavasti. 

Tänään pääsin Nooran ohjaamana kokeilemaan kevyttä viivajuoksua sivuttain ja sivulaukkahyppyjä, mikä tuntui ihan hyvältä jalassa. Lisäksi sain treeniohjelmaan nyt jalkaprässissä tehtävän yhden jalan pohjetreenin eli kevyellä painolla ponnistusharjoituksia prässissä. Ja hyppyjen lisäksi pääsen myös hyppelemään steppilaudalta alas ja opettelemaan noita hypystä laskeutumisia. Ja juoksuun saan lisätä pikkaisen vauhtia seuraaville viikoille.

Eteenpäin siis mennään ja koko ajan usko siihen, että jalasta vielä ihan kalua tulee, kasvaa. Mielialalle on tehnyt ihan todella hyvää paitsi se, että olen päässyt hiihtämään, myös se, että säät ovat olleet aurinkoisen keväisiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kävelykelit ovat vieläkin aivan järkyttävät, joten muutamat tehdyt sauvakävelylenkit ovat olleet melko lyhyitä ja osa matkaa on ollut pakko mennä todella varovasti hissutellen. Jotenkin tuntuu, etten tule oppimaan normaalin rentoa kävelyä ennen kuin oikeasti maa on sula. Juoksumatolla kävely on auttanut kuitenkin jonkin verran myös tuohon ulkona likkumiseen, mutta kun ei tuolla tervejalkaisetkaan uskalla kunnolla kävellä, ei ehkä ole ihme, että oma korvienväli ei anna astua tuolla vammajalalla nyt vieläkään yhtään rennommin.