11 kuukautta ja yksi viikko. Tasan. Niin kauan oli kulunut tänään siitä, kun ajanlasku jakautui aikaan ennen ja jälkeen akillesjännevamman. Niin kauan - tasan - oli myös kulunut siitä, kun viimeksi pelasin koripalloa. Siis oikeasti pelasin, en vain tehnyt harjoitteita. Tänään kuitenkin koitti se päivä, kun piti vain uskaltaa. Korvienväli oli kovilla ja pisti välillä kunnolla hanttiin, enkä uskaltanut tilanteisiin mennä läheskään täysillä, mutta kyllä se touhu sentään ihan koripallon pelaamista muistutti. Ja selvisin hengissä ja ehjänä.
Koripallon pelaamisen lisäksi olen nyt juossut yhtäjaksoisesti jo 14 km 7:15 tahtia ja painellut 6 km 6 min/km tahtia ja 3,5 km 5:50 min/km tahtia. Ja hyppinyt ja pomppinut fyssaritreeneissä kuin heikkopäinen. Pohjelihas on edelleen ohuempi ja heikompi kuin vierustoverinsa, mutta jalka toimii päivä päivältä paremmin. Toisen jalan polvi kylläkin oireilee edelleen ihan kunnolla, joten voimatreeniä joudun nyt säätämään oikeastaan enemmän ”terveen” jalan kuin vammajalan ehdoilla. Mutta tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden rajapyykkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti