Viime viikon perjaintaina kävin ensimmäistä kertaa virallisesti yksityisen fysioterapeutin tapaamisella. Toiveenani oli, että saisin paitsi treeniohjeita seuraavaan vaiheeseen kuntoutusta, myös jonkinasteisen asiantuntijan tilannekatsauksen siihen, missä vaiheessa akillesjänteen kuntoutuminen menee ja onko se "keskimäärin aikataulussa", "ihan toivottaman vaiheessa" vai "oikein hyvällä mallilla". Itsen kun on vähän vaikea näin ensikertalaisena (onneksi - toivottavasti myös viimeistä kertaa) päätellä, mennäänkö tässä nyt siellä missä pitäisi. Suomi24-keskustelupalstan akilleskommenttien selailu toki on vähän tuonut luottoa siihen, että jotakuinkin samaa tahtia tämä menee kuin useimmilla muilla. Mutta ammattilaisen mielipide on aina ammattilaisen mielipide.
Kuntokartoituksen tulos 4 kuukauden kohdalla
Tapaaminen aloitettiin siitä, että sain itse selostaa, missä minkäikin asian kanssa tällä hetkellä mennään ja miltä tuntuu. Minullahan tulee nyt keskiviikkona (26.1.) siis tasan neljä kuukautta kuluneeksi akillesjänteen katkeamisesta.
- Kävely sujuu koko ajan paremmin ja on muuttunut normaalimmaksi sekä ontumisen, rytmin että askelpituuden osalta. Etenkin sauvojen mukaan oton jälkeen. Silti onnun edellen ja uskon sen johtuvan paitsi jänteen jäykkyydestä, myös voiman puutteesta jalassa.
- Portaita pääsen nyt normaalitavalla alas. Tai no normaali ja normaali, mutta siis aina portaan "yli" astuen, ei enää yksi porras kerrallaan. Mutta ei se laskeutuminen lähellekään normaalia vielä ole, vaan varovasti ja kaiteessa roikkuen tulen alas.
- Voimaharjoitteissa on tapahtunut edistystä, mutta tuskastuttavan hitaasti. Pohjenousut kahdella jalalla onnistuvat jo lähes tasaisesti molempia jalkoja käyttäen. Mutta yhdellä jalalla päkiällä seistessä joudun vielä keventämään ihan reippaasti tuolin tai puolapuiden avulla, että pysyn ylhäällä.
- Liikkuvuuskin on parantunut, mutta toivottoman hitaasti. Ja venyttely on niitä harvoja asioita tässä vamma-ajassa, joka oikeasti välillä sattuu.
- Kaiken kaikkiaan vähän tuskastuttaa, kun homma menee niin pahuksen hitaasti. Vaikka toki aina kun pysähtyy sitten miettimään asioita taaksepäin pari viikkoa tai kuukauden, tajuaa kyllä edistystä tapahtuneen.
Sitten alettiin testata noita hommia. Akillesjänteen ja nilkan liikkuvuus oli yllätyksekseni Nooran mukaan jo erittäin hyvällä tasolla. Aktiivinen liikkuvuus on jaloilla jo jotakuinkin sama (eli kun vedän nilkan koukkuun tai ojennan sen lihasvoiman avulla). Itse asiassa koukistussuuntaan eroa ei ollut ollenkaan ja ojennussuuntaan, samoin kuin kiertoliikkeissä, ero oli vähäinen. Passivinen liikkuvuus sen sijaan on vammajalassa paljon huonompi. Mikä näkyy paitsi jalkaa käsin tai muuten ulkoista voimaa apuna käyttäen venyttäessä, myös erittäin selkeästi siinä, kuinka paljon varpaat saavat olla irti seinästä, jotta saan polven vielä painettua seinään kiinni. Kuten kuvasta toivottavasti näkyy.
Voimaa on pohjelihaksen lisäksi poissa myös koko muun jalan lihaksistosta. Minkä näkee ihan silmämääräisestikin. "Hassuinta" hommassa on se, että olen aina ollut oikeajalkainen eli nimenomaan tuo vammajalka on ollut se vahva jalka, jossa mm. reisi on aina ollut vähän paksumpi kuin vasemmassa jalassa. No, eipä ole enää. Siispä työtä pitää tehdä koko jalan lihaksiston kanssa, jotta toimintakyky palaa mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Päkiöille nousut kahdella jalalla tosiaan jo sujuivat, mutta ei tuo vammajalka yksin vielä koko kehon painoa kanna. Lisäksi testailtiin myös tasapainoa, joka on vammajalla jo hyvä staattisesti seisten, mutta sitten, kun lähdettiin liikuttamaan toista jalkaa, ei tasapainosta ollut vielä tietoakaan.
Miten sitten tästä eteenpäin seuraavaan tapaamiseen
Seuraava tapaaminen Nooran kanssa on kolmen viikon päästä, koska talvilomat vähän sotkivat aikataulusuunnitelmia. Tarkoitus oli siis kevään ajan tavata kahden viikon välein. Mutta toisaalta luulen, että on ihan hyvä, että saan nyt kolme viikkoa aikaa treenata ja kehittää tuota jalan kuntoa, niin ehkä ensi kerralla sitten edistys on selvemmin havaittavissa.
Treeniohjeiksi sain nyt pohjenousut niin, että yhden setin teen aina nousemalla kahdella jalalla varpailleen ja sitten tuolista tai puolapuista tukea hakien siirrän koko painon vammajalalle ja laskeudun sillä jarruttaen alas. Tuntuu tällä hetkellä vielä todella haastavalta ja kunnolla joudun tukea hakemaan, mutta toivon, että tässä alkaa sitten nähdän nopeahkosti kehitystäkin. Lisäksi sain lihaskunnon ja tasapainon kehittämiseen yhden jalan treeniliikkeitä. Eli yhden jalan boxi-kyykkyjä tuolille ja yhden jalan suorin jaloin maastavetoja, jotka olisi tarkoitus tehdä jossain vaiheessa painolla, mutta nyt tasapainoaisti on vielä niin hukassa, että suosiolla harjoittelen liikerataa (jonka siis olen hallinnut aikanaan ihan isoillakin painolla) ilman painoa tässä aluksi. Ja sitten portaillenousuja yhdellä jalalla sivuttain ja päittäin aina laskuvaiheessa jarruttaen. Boxikyykkyjä saan tehdä myös kahdella jalalla pientä painoa käyttäen.
Seurantaan tullaan käyttämään ainakin koripalloilijoille viralisestikin käytettävää tasapaino/liikkuvuustestiä, jossa seistään yhdellä jalalla ja toisella jalalla kosketetaan ympyrän kehällä olevia pisteitä. Nyt tuo oli aika tehtävä mahdoton vammajalla ja terveelläkin jalalla melkoista hakemista. Mutta on kiva, että on joku tuollainen selkeä mittari, josta näkee sitten koko ajan, miten menee.
Niin ja loppuyhteenveto tunnin tapaamisen jälkeen Nooralta oli, että paraneminen on hyvässä vaiheessa. Ennemminkin siellä yläpäässä janaa kuin alapäässä, jos keskimääräisiä nopeuksia mietitään. Mikä oli tietysti kiva kuulla. Vaikka eihän tässä toki suoriteta tai kilpailla (eipä).
Siispä kotitreeniä ja sauvaa toisen eteen
Kelit täällä eteläisessä Suomessa ovat edelleen ihan syvältä akilleskuntoutujan kannalta tarkasteltuna; välillä tulee lunta, sitten vettä tai räntää tai on muuten vain plussalla, sitten taas pakastuu, ja sitten tulee lunta ja sitten taas plussaa ja... Kun vielä katujen ja ulkoiluteiden auraus tapahtuu järkyttävällä viiveellä, sellaisia oikeasti hyviä kävelykelejä, jolloin uskaltaisi edes sauvojen kanssa astua rennommin ja pitempiä askeleita, on nyt ehkä ollut yksi tai kaksi. Muuten homma on varovaista hissuttelua joko liukkaalla tai sitten kumpareisella tai pahimmillaan sekä että alustalla. No, nyt elän siinä toivossa, että kahden viikon kuluttua täällä etelässä kuitenkin olisi vielä hiihtokelit, koska silloin saisin luvan kanssa lähteä varovaisesti tuohon viereiselle pellolle pertsailemaan. Siihen asti sauvakävelen tai -hiivin ja teen lihaskuntotreeniä. Ja yritän saada taas pari yksityissalivuoroa itselleni varattua.
Siihen olen kyllä todella tyytyväinen, että päädyin ottamaan kuntoutukseen tueksi ammattilaisen. Jos olisin vain itse jatkanut sen HUSista saamani ohjelappusen kanssa, en usko, että minulla olisi ollut toivoa ainakaan samassa aikataulussa oikeasti saada jalkaani kuntoon. Niin monta sellaista asiaa tuolla tapaamiselle nyt tuli, joita en olisi välttämättä itse osannut ajatella. Suosittelen siis ehdottomasti muillekin, jos ei hoitoon kuulu tuota jatkokuntoutusta muuten, että otatte jonkun ammatti-ihmisen tueksi miettimään kuntoutuksen vaiheet ja treenit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti