Venyttely tekee hyvää
Viikko 14 rajapyykki on ohitettu, mikä tarkoittaa sitä, että viime sunnuntaista alkaen olen pikku hiljaa yrittänyt nyt venyttää akillesjännettäni normaalimman mittaiseksi. Vaikka ohjeet ovat periaatteessa selkeät, silti onnistun tästäkin kehittämään lievää stressiä. Koska ilmeisesti vieläkään en ole osannut kysyä ihan kaikkea mahdollista, mitä stressaajaluonteen pitäisi oikeasti tietää, pilkuntarkasti, suorittaakseen tehtävän oikein. Mutta juu, ohjeessa kerrotaan, kuinka kauan mitäkin venytystä pitää tehdä ja kuinka monta kertaa toistaa - mutta kun pahus vieköön siinä ei sanota, montako kertaa päivässä olisi optimaalinen :D. Olen nyt sitten venytelly 2-3 kertaa päivässä ja pohtinut, onko se liikaa, liian vähän vai sopivasti. Mutta pääasia lienee, että akillesjänne on kuitenkin venynyt jo hieman normaalimman mittaiseksi (kuten kuva pienehköstä liikkuvuuserosta jalkojen välillä ehkä kertoo), mikä tarkoittaa sitä, että kävely on taas helpottunut. Mutta lähellekään siinä pisteessä en ole, että uskaltaisin vielä edes yrittää tulla portaita alas normaalisti.
Kantakorokkeista sen sijaan olen jo sisätiloissa luopunut ja nyt kävelen kotona joululahjaksi saamillani huopatöppösillä, jotka pitävät jalat mukavan lämpiminä ja joissa on sellainen minimaalisen pieni korko kannassa, joka vähän helpottaa kävelyä paljaaseen jalkaan verrattuna, mutta on jo kuitenkin melkein olematon. Ulkona kävellessä ja salitossuissa olen korokeet vielä pitänyt, mutta ensi viikon jälkeen varmaan luovun niistäkin, jos nilkan liikkuvuus on parantunut vielä tämänhetkisestä tarpeeksi.
Voimatkin alkaavat palata vähitellen
Venyttelyn lisäksi olen siis jatkanut tietysti myös varpaillenousuja ja muuta voimatreeniä pohkeelle. Varpaillenousut helpottuvat päivä päivältä ja pystyn pitämään sekä ylös että alas mennessä painon jo aika hyvin tasaisesti molemilla jaloilla - ensimmäisten toistojen ajan ainakin. Istuen varpaillenousuja teen tällä hetkellä 15 kg käsipainolla ja kumpparijumppaakin olen jatkanut nyt vihreän ja punaisen kuminauhan yhdistelmällä. Selvästi ohuempi ja heikompi tuo pohje vielä on kuin terveessä jalassa, mutta ainakin hyvällä tahdolla olen jo näkevinäni siinä jotain lihaksen muotoa muutenkin kuin jännittäessä.
Salilla olen nyt onneksi pystynyt koronasulun aikanakin käymään kolme kertaa yksityisvarauksen turvin, joten myös muita jalkojen lihaksia on tullut treenattua. Minkä lisäksi nyt olen lämmittelyssä polkenut kuntopyörää jo ihan jonkinasteisella vastuksellakin, mikä tuntuu tekevän erittäin hyvää nilkan pienille lihaksille ja nilkan liikkuvuudelle ja toimivuudelle. Tällä hetkellä tuo salisulku harmitaakin ehkä eniten siltä osin, että en oikein raaski noista kerran tai kahdesti viikossa käynneitä "tuhlata" jotain kertaa pelkkään kuntopyöräilyyn, vaikka uskoisin, että pitempi polkemissessio voisi tehdä hyvää. Jos pääsisin salille normaalisti, todennäköisesti käyttäisin ainakin yhden kerran viikossa siihen, että vain polkisin 40-60 minuuttia. Nyt odottelen lähinnä 20.1. fysioterapiatapaamista ja sitä, mitä uusia harjoitteita saan nilkalle tehtäväksi silloin, mutta muuten mennään samoilla liikkeillä kuin aiemminki. Toki kaikkiin liikkeisiin olen taas saanut hieman lisätä painoja eli kohti normaalimpaa mennään myös siltä osin.
Ja kävelykin edistyy
Kävelykin helpottuu ja nopeutuu koko ajan, vaikka en edelleekään voi väittää, että se olisi normaalia. Vauhti on hitaampi, samoin askelrytmi. Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että edelleen myös onnun jonkin verran, vaikkei se ehkä ulkopuoliselle niin selvästi näykään (ainakaan saamieni kommenttien perusteella). Mutta itse sen kyllä huomaan. Loivassa alamäessä, jos ajatukseni ovat jossain muualla kuin kävelyssä hetkellisesi ja etenen rennommin, ontuminen saattaa kadota melkein kokonaan. Mutta yhtään haastavampi kohta tiessä palauttaa sen heti. Ja haasteitahan tuolla nyt riittää - kiitos lumen ja jään. Jään ohella kävelijöiden askelten alla muhkuraiseksi pakkautunut lumikerroskaan ei ole vähän vajaakuntoisella nilkalla se mukavin käveltävä.
Ihan noin yleisellä tasolla olen sitä mieltä, etten suosittele akillesjänteen katkaisemista kellekään, mutta jos sitä on kuitenkin jonkun pakko päästä kokeilemaan, kannattaa ajoittaa kokeilu niin, että kuntoutuksen voi tehdä sulan maan aikaan. Ja niin, ettei mikään pandemia rajoita esim. kuntosalille ja uimahalliin pääsemistä. Ihan noin niinkuin helppouden ja oman korvien välin takia. Tämä kun ei nyt ole ihan se helpoin mahdollinen tapa kuntouttaa jalkaansa. Ihan kokemuksesta sanon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti