7 kuukautta akillesjänteen katkeamisesta

Haaveissa siintää paluu kentille

Tänään tuli kuluneeksi tasan 7 kuukautta siitä, kun akillesjänne muuttui kaksiosaiseksi. Aika on tuntunut sekä pitkältä että lyhyeltä. Pitkältä aina silloin, kun on iskenyt kaipuu taas kentille ja kunnon treeneihin, mutta lyhyeltä silloin, kun on alkanut miettiä, millainen taival on jo takana ja mitä kaikkia vaiheita tässä on ehditty käydä jo läpi. Nyt olen siis siinä vaiheessa, että jotakuinkin realistisesti uskallan jo haaveilla siitä, että pystyisin ensi kuussa palaamaan koristreeneihin. En toki vielä peliosuuksiin, mutta harjoittelemaan joukkueen kanssa kuitenkin. Polkujuoksu ja Crossfit-treenit ovat vielä paljon kauempana horisontissa siintävä haave, mutta ehkä syksyllä tai alkutalvesta sitten niitäkin.

Jalan kunto on mennyt selvästi taas eteenpäin, vaikka edelleen huomaan, että itse toivoisin kaiken menevän vielä nopeammin kohti täysin tervettä. Mutta aina kun pysähtyy miettimään, mikä oli tilanne kaksi viikkoa tai kuukausi sitten, tajuaa miten paljon kehitystä on taas tapahtunut. Ennen pääsiäistä torstaina juoksin juoksumatolla ensimmäistä kertaa kilometrin yhtäjaksoisesti. Sen kunniaksi sain sitten luvan siirtää juoksuharjoittelun ulos hiekkateille. Asfaltille ei vielä ole asiaa. Nyt olen käynyt kahteen kertaan varovaisesti opettelemassa taas oikeaa juoksua eli tehnyt pari pientä lenkkiä (4,1 km), joissa olen kävellyt ja hölkännyt vuoron perään 500 m. Jalka ei ole ottanut nokkiinsa ja ensimmäisten hölkkäpätkien omituisuudentunteen jälkeen eteneminenkin on alkanut sujua jo ihan tolkullisen näköisesti. Vauhti toki vielä on hidas eli noin 7,5 min/km, mutta jalka tuntuu toimivan tuossa vaudissa jo erittäin hyvin.

Kävelykin on taas parantunut ja etenkin nopeutunut. Nyt etenen tasamaalla jo päälle 6 km/h vauhdilla. Minkä lisäksi mökillä vietetty pääsiäinen tarkoitti myös sitä, että jouduin kävelemään haastavammassa ja epätasaisemmassa maastossa, mikä tuntui tekevän hyvää jalan toimivuudelle. Hölkkäilyn oheen sainkin nyt harjoitusohjelmaan myös mäkikävelyä ja epätasaisella alustalla kävelyä sekä taas asteen verran haastavampia tasapainoharjoituksia.

Salilla hommat myös edistyvät ja nyt kyykkään jo painonnostokengillä (sen sijaan, että kantapäiden alla olisi ohuet levypainot, eli vähän vähemmän on jo korotusta kannan alla) ja huimaavalla 20 kg tangolla. Tosin juuri tänään tuolla 20 kilolla kyykkäillessäni totesin, että homma tuntui jo niin hyvältä, että ensi kerralla uskaltanen lisätä jo vähän reippaammin painoa tangon päihin. Kaikissa muissakin liikkeissä olen saanut lisätä taas painoa pakkaan ja pohjetreeniä teen nyt myös prässissä tuolle vammajalalle, että saadaan sillekin kunnolla maksimivoimaa takaisin. Lisäksi olen nyt tehnyt luisteluloikkia (menevät ihan yllättävän hyvin) ja yhdellä jalalla eri suuntiin ponnistuksia (eivät mene ihan niin hyvin) sekä jatkanut nopeusharjoittelua. 

Koska kehitys on mennyt koko ajan hyvää tahtia ja jalan toimintakyky alkaa olla jo kohtalainen, sain nyt alustavasti luvan aloittaa koristreenit toukokuun 15. päivä. Toki sitä ennen on vielä yksi fysioterapiakäynti, jossa katsotaan, että kaikki oikeasti on kunnossa, sekä käydään läpi kunnon lämmittelyt ennen treenejä, ettei nyt sitten heti ainakaan mitään satu. Sitä odotellessa kävin shoppailemassa vähän tarvikkeita. Pienijalkaisena ihmisenä kun olen tähän asti koko urani (hah!) pelannut junioritossuilla, kun mistään aikuisten mallista ei ole tahtonut normiliikkeistä löytyä minun kokoani, sain nyt ankaran ukaasin hankkia aikuisten tossut, joiden vaimennus ja kiertojäykkyys ei ole tehty 35 kiloiselle, überketterälle pikkupojalle, vaan 60 kiloiselle, ei enää niin ketterälle (vaikka itse toista luuleekin) täti-ihmiselle. Nyt on sitten uudet, pränikät tossut odottamassa kesäkauden alkua - kiitos Korispiste! Ja lisänä vielä 4 paria padel-sukkia, joiden pitäisi omalta osaltaan auttaa tuon jalan toimivuutta ja rasituksenkestoa - kiitos jälleen kerran Sidoste! Tästä tämä lähtee - kevätauringon myötä myös paluu normaalimpaan tekemiseen.